Sielun pitkä, pimeä iltahetki


Olenhan minä itsekin
alittanut rimoja, antanut olla
tai ohittanut olankohautuksella

mutta myöskin
ylittänyt kynnyksiä
joita pelkäsin liian korkeiksi

nyt, kun kuuntelen sinua ja
hiljaisuuttasi, ymmärrän

se, mitä pidin vakavana vahvuutena
onkin vain saamattomuutta ja
onnistumisen pelkoa

ja sinua pidättelevät kahleet
ovat itse takoamiasi

Sielun pitkän, pimeän iltahetken koittaessa
voit yhä pidellä kättäni ja
katsoa silmiini -

    vain niiden taakse
    on sinulta pääsy evätty



***



Piruja pyytäen, lumoja loitsien


Yön pimeistä pilvistä
pyysin sinut

kuun varjoista
kuvittelin viereeni

loitsin sinut minulle
lumosin, itseäni varten

mutta sinä olet

kylmää tulta, kuumaa jäätä
kysymys vailla vastausta ja

ikuisesti
lunastamaton lupaus;

          muisto valasta
              joka tieten rikottiin


***



Sielun silmät


Enhän enää
ikävöi sinua kuin
hetkittäin

vaikeina yön tunteina

kun aurinkotuuli
hengittää
revontulet eloon

silloin

muistan
vielä sinut

   ja silmiesi värin



***



Hulluruoho


Sinä olit ajatusteni
hulluin ruoho, lumon hattara
ja halun ohdakkeinen oksa

täyttyvä tyhjyyden kaivo
se hiljaisuuden kalliolla
sitkeänä itävä siemen

myrskyisä tuuli, joka
keräsi pilvet syliinsä ja
pudotti pesät puista

aarnimetsän villein uni
vailla turvaa, ajatus
joka ei koskaan ehtinyt

  kosketus, joka pelkäsi itseään
  ja pelasi itsensä -

            pois päiviltä



(bang)



***


Yön häntäluulla


Kuin yö antaa
periksi aamulle

tunsin kosketuksesi
ja tiesin

et enää tulisi takaisin


***



Kadotin sinut jo kauan sitten


Irti päästin
vasta tajutessani, kuinka
pitkälle olen itse kulkenut

ja yhä jatkan matkaani

poispäin sinusta
kauemmaksi, vieläkin
vain kauemmaksi

älä siis suotta
katso taaksesi

- ei siellä enää ole ketään
   ei mitään nähtävää -


***



Point Blanc


Uneksin enää harvoin
lohikäärmelaivojen paluusta
ja sumuun kietoutuvista majakoista

vain joskus näen enää unia
talveen nukkuvista omenapuista ja
jäätyneistä jäljistäsi hangella

merilintujen huudot eivät enää soi
korvissani, eikä uhrivalkeat
valaise yötäni kirkkaaksi

- jonain päivänä olet sinäkin
vain läpinäkyvä unikuva
varjon kaltainen, unohtuva -

mutta minä kuljen, yhä vain
            tuulia vastaan


***
©hiistakka2008